Medialukutaito

Medialukutaito 

Medialukutaito laajentaa perinteistä luku- ja kirjoitustaitoa tekstiä laajempiin mediasisältöihin. Mediasisällöt voivat olla perinteisten sanallisten tekstien lisäksi kuvia, videoita, numeroita, ääntä, liikettä tai erilaisia yhdistelmiä näistä. Medialukutaidon rinnalla kulkeekin usein monilukutaidon käsite, joka tarkentaa moninaistuneeseen tekstiympäristöön ja taitoihin toimia osana sitä. Medialukutaidon keskeisiä osia ovat kyvyt tulkita ja arvottaa mediasisältöjä, ja näin kurkistaa pinnalla ilmeneviä merkityksiä syvemmälle. Medialukutaitoon kytkeytyy lisäksi kyky tuottaa mediasisältöjä ja ilmaista itseään haluamillaan keinoilla teknologisoituneessa arjessa.  

Nykyisessä mediaympäristössä rajat käyttäjän ja tuottajan välillä ovat hälventyneet. Medialukutaitoon voidaan liittää myös tiedonhakutaidot, kriittisyys, viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä osallisuuteen ja vaikuttamiseen että elämänhallintaan liittyvät taidot. Medialukutaidon lähikäsitteisiin lukeutuu lisäksi muun muassa digitaidot ja tekoälylukutaito. Medialukutaidon taitaja hallitsee siis sekä moninaisen mediasisällön vastaanottamisen että niiden tuottamisen. Teksti korostaa erityisesti kriittistä kulmaa medialukutaidossa, mutta on syytä muistaa, että median tarjoamat mahdollisuudet kannattaa hyödyntää esimerkiksi brändäyksessä ja parantaa työtilannetta sosiaalisen median avulla. 

Medialukutaito on oleellista nyky-yhteiskunnan medioituessa ja digitalisoituessa. Termit viittaavat esimerkiksi siihen, että yhä merkittävämpi osa kanssakäymisestä ja arkisista palveluista toteutuu digitaalisessa ympäristössä. Samalla media vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme ympäröivää yhteiskuntaa. Mediamaisemassa sujuvasti toimiakseen on hahmotettava erilaisten mediasisältöjen luonnetta sekä sitä, miten niitä luetaan. Vastinpareina voivat olla pitkät tekstit, kuten kirjat ja elokuvat, ja nopeasti vilahtelevat pikaviestit tai mainokset. Usein digitaalisessa ympäristössä mediasisältö on puolestaan jatkuvaa tekstivirtaa.  

Erilaisten mediasisältöjen lukutaitoon vaikuttaa se, ovatko vastaantulevat sisällöt ja tilanteet ennalta tuttuja. Perinteiset mediat, kuten paperilehdet ja radio, ovat osin siirtyneet syrjään ajankäytön sijoittuessa sosiaalisen median alustoihin. Jatkuvasti muuttuvassa mediamaisemassa onkin tärkeä pitää itsensä ajan tasalla median ilmiöistä ja hakea mediakriittistä suhdetta niihin. Esimerkiksi tekoälyn mahdollistamien syväväärennösten ja keinotekoisen sisällön myötä omia taitoja on jälleen syytä teroittaa. Tekoälyn etiikasta voit lukea lisää tästä artikkelista Art Pro -sivustolta.

Omaa osaamista voi syventää muun muassa tutustumalla seuraaviin materiaaleihin ja harjoitteisiin: 

Mediamaiseman murroskohtia: alustojen valta, informaatiöhäiriöt ja resilienssi niitä kohtaan

Medioituvassa yhteiskunnassa jatkuvasti aiempaa keskeisempää valtaa käyttävät teknojätit, joiden luomat ja omistamat alustat muovaavat arkista toimintaamme. Sosiaalisen median alustojen käytön, ja sitä myöten teknojättien lisääntyvä taloudellinen, valta mahdollistavat myös vaikuttamisen yhteiskunnallisiin kysymyksiin (van Dijck, Poell & Waal 2018). Digitaalisissa ympäristöissä luoviessaan on tärkeä muistaa, että teknologia ei ole arvoneutraalia, vaan sen taustalla vaikuttavat ihmiset, joilla on tiettyjä arvoja ja päämääriä. Esimerkiksi ei ole sattumanvaraista, mitä sisältöä sosiaalisen median algoritmit tai moderointipolitiikka suosivat (Gillespie 2018). Alustat pyrkivät pitämään käyttäjänsä myös mahdollisimman koukuttuneina, ja tämän tavoitteen saavuttamiseksi hyödynnetään esimerkiksi kognitio- ja käyttäytymistieteen saavutuksia (Patino 2020). Käyttäjien viihtyessä alustoilla, ne keräävät käyttäjistään mittavat määrät dataa, joita voidaan hyödyntää sekä kaupallisiin että poliittisiin tarkoituksiin. Teknojättien vallan kasvaessa, ongelmaksi muodostuu niiden demokratiavaje. Teknojättien toimintaa kyetään säätelemään, erityisesti EU-tasolla, mutta silti osin niiden toiminnasta on sekä politiikkojen että kansalaisten vaikutuspiirin ulottumattomissa.  

Medialukutaito on merkittävä osa informaatioresilienssiä, jonka avulla yksilöt ja sitä myöten yhteiskunta ovat mahdollisimman vastustuskykyisiä erilaisia informaatiohäiriöitä kohtaan (Horowitz & Matikainen 2024). Minna Horowitzin ja Janne Matikaisen mukaan luottamus ei kuitenkaan pohjaa vain puhtaan rationaaliseen arviointiin, vaan luottamusta voidaan tarkastella osana ryhmäjäsenyyksiin limittyvää sosiaalista identiteettiä. Identiteetin rakentuminen osana ryhmää vaikuttaa havaintoihimme ja ajattelutapoihimme, joten tiedon luotettavuuden määrittyminen saattaa tapahtua ryhmän kantojen perusteella, eikä faktantarkistuksen pohjalta. Ryhmän määrittämät normit voivat siis olla eriytyneet laajasti yhteiskunnassa jaetusta luotettavan tiedon käsitteestä. Yhteiskunnan tulisi tukea ryhmien osallisuuden kokemusta vastauksena luotettavan tiedon määritelmän eriytymisen haasteeseen (Horowitz & Matikainen 2024).  

Ryhmien eriytymiseen liittyy 2010-luvulta alkaen käyty keskusteluja niin kutsutun kuplautumisen tai blokkiutumisen vaaroista. Tämä voi korostaa vastakkainasetteluja ja kiihdyttää vastapuolen inhimillisyyden katoamista viholliskuvan samentamaksi. Aina sosiaalisen median käyttäjälle ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että hän on osallisena jotakin ryhmää. Voidaankin kysyä, miten sosiaalisen median vaikuttajan seuraajista rakentuu yhteisö ja tietävätkö he olevansa osa sitä (Seppänen & Väliverronen 2024)? Vaikuttajilla on kuitenkin valtaa ohjata keskustelun suuntaa ja nostaa esiin asioita, joihin heidän yleisönsä reagoi.  

Kiihtyneessä mediaympäristössä haasteena on myös se, että asiantuntijatiedon muodostumisessa kestää kauemmin kuin mitä erityisesti logiikka sosiaalisen mediassa suosii. Näin ollen väärä tieto ja virhearviot leviävät helposti, joten maltti, taustoihin tutustuminen ja varmistetun tiedon odottaminen kannattavat. Sosiaalisessa mediassa esimerkiksi kritiikkiin liittyvä taidekeskustelu kiihtyy välillä niin, että pintaa syvemmällä olevat pohjavirtaukset unohtuvat, ja yksinkertaistukset keräävät katseet. Tästä voit lukea lisää Johanna Osváthin ja Taija Roihan (2022) Nuori Voima –lehteen kirjoittamasta blogitekstistä. Teksti nostaa esiin myös sosiaalisten median vaikuttajien valtaa agendan määrittämisessä. 

Sosiaalinen media suosii myös mallitarinoita, joihin ohjaa huomiotalouden logiikka. Logiikassa keskeistä on, että ihmisten huomio on niukka resurssi, josta käydään yhä kovempaa kilpailua informaatiotulvaisessa mediamaisemassa (Seppänen & Väliverronen 2024). Tytti Rantanen ja Taija Roiha esittävät, että tämä voi näkyä myös tärkeitä asioita ajavassa aktivismissa, jossa helposti rakentuu mallikehyksiä, jotka rajaavat aina jotain ulkopuolelleen. Ulkopuolelle voi jäädä esimerkiksi raameihin sopimattomia empiviä ja sanojaan hakevia kokemuksia. Samalla huomio voi kiinnittyä monimutkaisten rakenteellisten ongelmien hienovaraisesta analyysistä kohti mediamaisemaan sulautuvaa tunnereaktiivista sisältöä. Tällöin kysymyksiksi eivät ongelmakohdan suhteen nouse: mistä epäkohta johtuu, miten sitä on ylläpidetty ja miten esiin nostamisen jälkeen edetään. On helpompi keskustella esimerkiksi yksittäisten elokuvatuottajien tai –ohjaajien vallan väärinkäytöksistä, kuin tarkastella taidemaailman ansaintalogiikkaa, joka mahdollistaa epätasa-arvon ja piittaamattomuuden työryhmän sisällä (Rantanen & Roiha 2018).  

Huomiotalouden haasteista on myös kirjoittanut Jenny Odell (2019), joka korostaa yhtenä vastarinnan muotona lähiverkostojen korostamista ylitse kaikkialle yhteydessä olevan ihanteen. Teknojättien hallitsemat media-alustat eivät pyri saattamaan eri mielisiä ihmisiä yhteen demokratian ihanteen mukaisesti, vaan näyttämään vain käyttäjän arvomaailman kanssa samanmielistä sisältöä tai kärjistämään eroja, jotta ihmisten huomio ei karkaa mediasta. Huomiotalouden logiikat eivät myöskään välttämättä suosi omista taideteoksista viestimistä, joten taiteilijan on haettava paikkaansa tai koeteltava uusia yhteydessä olemisen muotoja, kuten Odell (2019) ehdottaa. Medialukutaidon kautta kukin voi hahmottaa vahvemmin omaa osaansa mediaympäristön toimijana ja näin tehdä tietoisia päätöksiä.  

Mediakasvatus taide- ja kulttuurialalla 

Medioutuneessa yhteiskunnassa on haastavaa – ellei mahdotonta – toimia ilman kaupallisia digitaalisia alustoja ja työkaluja, joten kriittinen ajattelutaito ja harkintakyky ovat kiihtyvässä mediavirrassa nykyajan keskeisiä kansalaistaitoja. Informaation paikoin sakeutuessa, luottamusta asiantuntijoihin ja vakiintuneisiin medioihin ylläpitää käyttäjän vankka suhde ja usko toimivaan yhteiskuntaan (Perälä 2021; Horowitz & Matikainen 2024). Näin ollen medialukutaito on myös yksilöä laajempi kysymys, joka ulottuu yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Suomessa valtakunnallisesti ja EU-tasolla medialukutaidon kehittämisestä vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM). OKM:n tulosohjattavan Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) yhtenä viranomaistehtävänä on lisäksi edistää mediakasvatusta. Käytännön työ tapahtuu erityisesti kuntien palveluiden puitteissa. Tässä vahvassa roolissa ovat koulut, kirjastot, museot ja muut kulttuuripalvelut. Mediakasvatuksen tavoite on ohjata toimintaa ja ajattelua kohti tietoista, analyyttistä ja vastuullista suuntaa. 

Koulutussektorilla media- ja monilukutaitoon limittyy taiteen opetus, tulkinta ja tekeminen. Peruskoulusta alkaen kuvataiteen opetuksessa tarkastellaan laajasti ja kriittisesti visuaalista kulttuuria. Sanallistamisen lisäksi kuvien tekeminen on oleellista, sillä se konkretisoi, että erilaiset tekniikat ja ilmaisukeinot vaikuttavat kuvan sisältöön. Mukaan mahtuu kattavasti erilaisia visuaalisen kulttuurinmuotoja aina peleistä sosiaalisen median sisältöihin ja takaisin perinteiseen kuvataiteeseen. Esimerkiksi elokuvakasvatus sisältää elokuvan elämyksellisen katsomisen, elokuva-analyysin kuin elokuvien tekemisen ja elokuvakulttuurin laajemman ymmärtämisen. Tarinan analysoinnin tasolta voidaan edetä kohti kriittistä elokuvan historiallisen ja kulttuurisen kontekstin tarkastelua. Mediakasvatus alkaa varhaiskasvatuksesta ja jatkuu optimitilanteessa läpi elämän. Mediakasvatusta annetaan kaiken ikäisille ja kaikilla koulutusasteilla. Mediakasvatuksen opintoja voi suorittaa osana tiedeyliopistojen taide- ja kulttuurialoja.  

Lähteet: 

Gillespie, Tarleton (2018). Custodians of the Internet: Platforms, Content moderation, and the Hidden Decisions that Shape Social Media. New Haven: Yale University Press.

Horowitz, Minna & Matikainen, Janne (2024). “Luottamusta rakentamassa: Media- ja informaatiolukutaito ja kansallinen resilienssi”. Aikuiskasvatus, 44(4), 255–267. https://journal.fi/aikuiskasvatus/article/view/127660 (luettu 5.6.2025).

Kanerva, Anna & Oksanen-Särelä, Katja (2021). Aikuisten medialukutaidon edistämisen hyvät käytännöt ja kehittämistarpeet. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin julkaisuja 1/2021. https://medialukutaitosuomessa.fi/aikuistenmedialukutaito.pdf (luettu 5.6.2025).

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. ”Tietoa medialukutaidosta”. https://medialukutaitosuomessa.fi/tietoa-medialukutaidosta/#sanasto (luettu 5.6.2025).

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (2022). ”Systemaattisia toimenpiteitä tarvitaan yhdenvertaisen medialukutaidon kehittämiseksi”. https://kavi.fi/wp-content/uploads/2022/10/Katsaus-2022.pdf (luettu 5.6.2025).

Mediametka. ”Monilukutaito”. https://mediametka.fi/oppimateriaali/monilukutaito/ (luettu 5.6.2025).

Odell, Jenny (2019). How to Do Nothing: Resisting the Attention Economy. New York: Melville House.

Opetushallitus. ”Draama ja elokuva – kokijasta tekijäksi”. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/draama-ja-elokuva-kokijasta-tekijaksi (luettu 5.6.2025).

Opetushallitus. ”Visuaalisen kulttuurin monilukutaito”. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/visuaalisen-kulttuurin-monilukutaito (luettu 5.6.2025).

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2019). Medialukutaito Suomessa: Kansalliset mediakasvatuslinjaukset. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 37.

Patino, Bruno (2020). Levottomat: Huomiotalous ja keskittymiskyvyttömyys. Suom. Tapani Kilpeläinen. Tampere: niin & näin.

Perälä, Mika (2021). “Harkitsevaisuus kansalaishyveenä: Toisten sanaan perustuvien uskomusten oikeutus koulussa ja mediassa”. Kasvatus & Aika, 15(3–4), 45–65. https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/110856 (luettu 5.6.2025).

Rantanen, Tytti & Roiha, Taija (2018). “Kertomuksen vaarat #MeToo-liikkeen tarinavetoisessa aktivismissa”. Teoksessa Kertomuksen vaarat (toim.) Maria Mäkelä et al. Tampere: Vastapaino.

Seppänen, Janne & Väliverronen, Esa (2024). Mediayhteiskunta: Viestintä ja valta huomiotaloudessa. Tampere: Vastapaino.

van Dijck, José, Poell, Thomas & de Waal, Martijn (2018). The Platform Society: Public Values in a Connective World. New York: Oxford University Press.