Lausunto tai suosituskirje

Ohjeita ja apua lausunnon tai suosituskirjeen pyytämiseen ja kirjoittamiseen apuraha- tai muissa hakuprosesseissa.

Kirjoittajat: Riitta Huttunen ja Laura Lehtinen, Taideyliopisto

Mikä on hakemuksiin pyydetty lausunto tai suositus? 

Lausuntoja tarvitaan monenlaisten hakemusprosessien tueksi. Esimerkiksi apuraha-, mestarikurssi- ja työhakemuksiin voidaan pyytää lausuntoa.  Yleensä lausunto on pakollinen liite väitöskirjatyötä koskevissa apurahahakemuksissa ja erityisen suositeltava haettaessa taiteelliseen työskentelyyn uran alkuvaiheessa. Myös muihin hakemuksiin voi liittää lausunnon. 

Lausunto on asiantuntijan näkemys hakijan toiminnasta ja suositus hakijasta. Suosituksen tehtävänä on saada ulkopuolinen näkökulma hankkeesta tai hakijan kyvyistä suoriutua käsillä olevasta tehtävästä.  Apurahahakemusten suosittelijat voivat arvioida myös laajemmin projektin merkitystä taide- ja kulttuurikentällä paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. 

Lausunnon ei tarvitse olla pitkä. Yleensä muutama virke riittää. Hakemuksiin suositellaan liitettävän enintään kolme lausuntoa. 

Ohjeita lausunnon pyytäjälle 

  • Lue aina rahoittajan tai mahdollisen työnantajan ohjeet lausuntojen pakollisuudesta sekä toimitusmuodoista. 
  • Apurahan tai työn hakijana pyydä lausuntoa henkilökohtaisesti lausunnon antajalta; työsi ohjaajalta, mentorilta, opettajalta tai muulta alasi asiantuntijalta, joka tuntee työtäsi hyvin. 
  • Pyydä lausunnot hyvissä ajoin, jotta lausunnon antajalla on aikaa perehtyä hankkeeseesi. Usein lausunnon viimeinen jättöpäivä on sama kuin itse hakemuksen.  
  • Jaa mahdollinen hakemusnumerosi sekä tiivistelmä hakemuksesi sisällöstä suosittelijalle, jotta hän saa täsmällisen käsityksen projektistasi ja käsillä olevasta hausta. 
  • Huomioi, että jotkut rahoittajat pyytävät suosittelijoita laittamaan hakijat tärkeys- tai paremmuusjärjestykseen. Voit kohteliaasti tiedustella suosituksen kirjoittajalta, onko häneltä jo pyydetty monia suosituksia.  
  • Noudata ohjeita siitä, miten lausunto liitetään hakemukseen; sähköisesti lausuntopalvelun kautta vai hakemuksen liitetiedostona. 

Ohjeita lausunnon kirjoittajalle 

  • Kerro, mistä positiosta käsin katsot hakijaa ja hänen työtään tai projektiaan. Miten hyvin ja mistä yhteyksistä tunnet hakijan toimia? 
  • Kirjoita lausuntoon näkemyksesi apurahan hakijan projektin vaikuttavuudesta kuten uutuusarvosta, kansallisesta tai kansainvälisestä merkittävyydestä, tieteen- tai taiteenalan sisäisestä vaikuttavuudesta.  
  • Avaa, missä vaiheessa hakija on tutkimuksellisessa tai taiteellisessa prosessissaan.  
  • Anna arviosi hakijan kyvystä ja mahdollisuuksista saattaa työ valmiiksi tai suoriutua tehtävässä. 
  • Tarkista, missä muodossa lausuntoa pyydetään; tekstitiedostona vai apurahamyöntäjän sähköisessä järjestelmässä erilliselle lausuntolomakkeelle. 
  • Joskus hakuprosesseissa kysytään vain suosittelijan yhteystietoja, jolloin suosittelijaan otetaan yhteyttä vain tarvittaessa. Valmistaudu antamaan lausunto suullisesti tai kirjallisesti, jos apurahoja myöntävä taho tai työnantaja sitä pyytää. 

Lausuntoesimerkki:  

Suosittelen lämpimästi työskentelyapurahan myöntämistä tanssitaiteen maisteri Taika Taiteilija ZEN-masters-projektin ennakkosuunnitteluvaiheen työskentelykustannuksiin ja kuluihin.  

 
Olen seurannut Taiteilijan työtä opettajan roolista käsin. Hän on ollut vetämässäni taiteellisen työn seminaarissa Taideyliopistossa lukuvuonna 2015–2017. Seminaarityöskentelyn perusteella uskon Taiteilijan kykenevän toteuttamaan ZEN-masters-projektin kunnianhimoisen suunnitelman. Hanke on erityisen merkittävä esittävän taiteen kentällä kansinvälisestikin ja avaa uusia mahdollisuuksia taiteen tutkimukseen ja taiteenvälisten raja-aitojen kaatamiseen.  

Helsingissä 2.2.2023 

ETUNIMI SUKUNIMI 
titteli 

YHTEYSTIEDOT