Tämä artikkeli keskittyy tarkastelemaan, millaisia digitaaliteknologiaan liittyviä taitoja taiteilija tarvitsee nykyisessä arjessaan ja millaiselta näyttää digitaitojen tulevaisuus. Se myös avaa lyhyesti digitaaliseen materiaalien käsittelyyn liittyvä käsitteistöä.
Kirjoittaja Tuomo Rainio, kuvataiteilija, taiteen ja teknologian lehtori, Taideyliopiston Kuvataideakatemia
Digitaalisuus on yleiskäsite, joka liitetään tänä päivänä yhä moninaisemmin arkisen elämämme eri alueisiin. Kulutamme digitaalisia sisältöjä, käytämme digitaalisia palveluita ja jätämme digitaalisia jälkiä erilaisiin data-aineistoihin. Digitaalisuus on samaan aikaan kiehtovaa, turhauttavaa ja ehkä jopa pelottavaa. Tämä artikkeli keskittyy tarkastelemaan, millaisia digitaaliteknologiaan liittyviä taitoja taiteilija tarvitsee nykyisessä arjessaan ja millaiselta näyttää digitaitojen tulevaisuus. Se myös avaa lyhyesti digitaaliseen materiaalien käsittelyyn liittyvä käsitteistöä. Artikkelisa aihepiiriä käsitellään neljässä osassa: digitaalinen tiedon käsittely, tallentaminen, julkaisu sekä tulevaisuus.
Digitaalisella tiedonkäsittelyllä tarkoitetaan kaikkea sitä työtä, jossa luodaan uutta tai käsitellään olemassa olevaa tietoa. Työelämän digitalisoituminen on jo vuosikymmeniä edellyttänyt työntekijältä digitaitojen hallintaa ja jatkuvaa uusien taitojen omaksumista.
Digitaidoissa on usein pitkälti kyse siitä, kuinka omaksuttuja perustietoja pystyy soveltamaan erilaisiin ohjelmistoihin ja niiden käyttöön. Tämä soveltaminen on myös yksi keino käyttää ohjelmistoja luovasti. Työskentelyä eri ohjelmistoilla voi verrata työergonomiaan; saman työn voi tehdä eri tavoin, oikeilla työkaluilla työ on helppoa ja nopeaa, mutta väärillä työkaluilla samaan työhön menee moninkertainen aika. Tietokoneet ovat erittäin hyviä toistamaan asioita, joten aina kun eteesi tulee tehtävä, joka sisältää saman asian toistamista, pysähdy miettimään, voisiko kone tehdä tämän puolestasi. Jos tehtävänä on esimerkiksi kääntää yksittäinen digitaalinen kuva 90 astetta kellonsuuntaan, valitulla ohjelmistolla ei ole juurikaan merkitystä. Toisaalta, jos tehtäväsi on kääntää 10 000 kuvaa 90 astetta vasemmalle, työkalusta riippuen tehtävän suoritus voi kestää muutamasta minuutista viikkoon!
Digitaaliteknologian kehitys ja ohjelmistot ovat jatkuvan muutoksen tilassa – siinä, missä toiselle tämä tarkoittaa uusien hienojen toimintojen ja palveluiden ilmenemistä, toiselle muutokset aiheuttavat turhautumista ja kitkaa omaan työnkulkuun. Jatkuva muutos on elimellinen osa digitaaliteknologiaa, joten se on hyvä tunnistaa osaksi digitaitoja. Omien digitaitojen osalta tämä tarkoittaa, että uuden oppiminen tulee aina suhteuttaa tähän muutokseen. On hyvä pohtia, millaiset työtavat tukevat omaa työskentelyä ohjelmistojen vaihtuessa ja millä tavoin uuden oppimiseen tulisi käyttää omia voimavaroja. Vääjäämättömän muutoksen, päivitysten ja uusien ohjelmistojen virtaa voi rajoittaa valitsemalla työkalut, jotka ovat vakiintuneet. Taiteilijalle on tärkeä tunnistaa oman alan vakiintuneet ohjelmistot. Ne muodostavat esimerkiksi erilaisissa yhteistöissä työskentelyn alustan ja toimintaympäristön ja osaltaan vastaavat teknologian yhteensopivuudesta esimerkiksi teatteri- tai musiikkituotannoissa tai näyttelyissä. Eri taiteen aloilla saattaa olla käytössä aivan eri ohjelmistot.
Nykyään on lähes mahdotonta olla muodostamatta jonkinlaista suhdetta digitaaliteknologiaan. On hyvä kuitenkin toistuvasti pysähtyä ja pohtia omaa suhdetta teknologiaan. Kasvavassa määrin erilaiset sovellukset pyrkivät rajaamaan käyttäjän roolia tietyntyyppiseen työhön. Onko työskentelyssä tilaa luovuudelle? Voiko ohjelmistoja käyttää uusilla ja ennakoimattomilla tavoilla? Millainen on oma suhteesi teknologiaan?
Kaiken muutoksen keskellä on myös paljon muuttumattomia perusrakenteita, joiden ymmärtäminen voi helpottaa jäsentämään digitaalista ympäristöä. Alta löydät muutamat peruskäsitteet avattuna.
Perustavanlaatuisin digitaalisen tiedon käsittelyn perusyksikkö on bitin käsite. Kaikki digitaalisesti käsitellyt aineistot, ohjelmistot ja tietoliikenne palautuvat lopulta tähän perusyksikköön, joten sen kautta on helpompi ymmärtää, miten digitaaliset laitteet toimivat. Bitin käsite luotiin 1900-luvun alkupuolella, mutta se oli osa jatkumoa pitkässä informaation käsittelyn historiassa. Yksi bitti tallentaa yhden binaarisen arvon, joka voi olla tosi tai epätosi. Kaikki kirjaimet, kuvat, musiikki ja elokuvat rakennetaan näistä perusyksiköistä. Kun miljardit bitit järjestäytyvät jonoksi oikeassa järjestyksessä, on tuloksena kuva, ääni tai ohjelma. Bitit liikkuvat sähkövarauksina metallisissa johtimissa lähes valonnopeudella ja valokuiduissa valonopeudella, luoden vaikutelman välittömästä kommunikaatiosta. Bitit ovat se digitaalisuuden osa, joka on lähinnä fyysistä todellisuutta, ja tietyin järjestelyin ne voidaan jopa havaita (esimerkiksi mikroskoopilla CD-levyn pinnasta). Tosin silloinkin ne ilmenevät ihmiselle käsittämättömänä ”kohinana”. Data voi muuttua myös koneelle kohinaksi esimerkiksi silloin, jos mekaanisesti pyörivä kovalevy putoaa lattialle ja vaurioituu – vaikka kaikki data on levyllä tallessa, laite ei enää tiedä, mistä levyä pitäisi lukea. Tätä voi ajatella esimerkiksi niin, että pudotat irtokirjaimista ja -sanoista kootun romaanin ja sen sisältö leviävät lattialle – romaani on kokonaisuudessa tallessa, mutta siitä on tullut lukukelvoton.
Bitin lisäksi toinen perusrakenne on ohjelmisto, joka käytännössä on aina tietynlainen tapa jäsentää binaarista dataa. Yksi ohjelma käsittelee tekstiä, toinen kuvia ja kolmas ääntä. Mikään ei estä avaamasta kuvaa tekstinä tai tekstiä äänenä, mutta näissä tapauksissa tuloksena on kohinaa. Ohjelmat rakentuvat pääsääntöisesti muiden ohjelmien varaan – vaikka et olisi avannut yhtään ohjelmaa saattaa tietokoneessasi olla kymmeniä, ellei jopa satoja ohjelmia, jotka ovat toiminnassa jatkuvasti. Nämä käyttäjältä kätketyt ohjelmat varmistavat, että kone on käytettävissä.
Ohjelmistot pyrkivät tulkitsemaan binaarimuotoon tallennetun tiedon sellaisena kuin se on tallennettu. Erilaiset tiedostomuodot paketoivat dataa eri ohjelmille sopivaan muotoon. Tiedostomuoto on kuin lukuohje siihen, miten data tulisi tulkita. Erilaiset ohjelmat ja laitteet eivät kuitenkaan ole aina yhteensopivia, ja vaikka tiedostoissa data olisi säilynyt muuttumattomana, on eri laitteilla erilaiset mahdollisuudet esittää dataa. Esimerkiksi digitaalinen kuva voi näyttää eri näytöillä hyvin erilaiselta, ja ääni voi kuulostaa erilaiselta. Näitä ongelmia ratkaisemaan on luotu kansainvälisiä standardeja, joista ehkä tunnetuin on os ISO. Toisinaan ohjelmistot tallentavat dataa vain sellaisessa muodossa, joka voi avata vain vastaavalla ohjelmistolla. Tällaiset tapaukset on tärkeä tunnistaa, sillä silloin käyttäjän luomat sisällöt on sidottu yhteen ohjelmistoon. Esimerkiksi laajasti käytetyt esitysohjelmistot kuten Microsoft PowerPoint tallentaa esityksen ohjelmiston omaan tiedostomuotoon. Tiedostoa jaettaessa on aina otettava huomioon, onko vastaanottajalla mahdollisuus tiedostomuodon avaamiseen. Varmempi ratkaisu on käyttää ohjelmistoriippumattomia tiedostomuotoja kuten PDF:ää tässä tapauksessa. Tiedostomuotojen tunteminen ja valinta on oleellista myös digitaalisten aineistojen arkistoinnin yhteydessä, josta tarkemmin myöhemmin tässä artikkelissa. Oman taiteellisen työn dokumentointia ja alkuperäisten materiaalien tallentamisessa tulee olla erityisen tarkkana, jotta voi varmistaa digitaalisten aineistojen käyttökelpoisuuden tulevaisuudessa. Yleissääntönä voisi olla, että materiaalit kannattaa aina erikseen tallentaa ohjelmistoriippumattomaan muotoon. Erilaiset editointiohjelmat säilyttävät projektit usein omassa tiedostomuodossa, mutta kun materiaalin tallentaa yleiseen kuva-, ääni- tai videotiedostomuotoon niin se on todennäköisemmin palautettavissa myös tulevaisuuden ohjelmistoilla.
On hyvä muistaa, että ohjelmistot ovat aina kehittäjänsä näkemys siitä, mikä on oleellista. Ohjelmisto voi pyrkiä yksinkertaistamaan käyttöä ja ”piilottaa” tiedonkäsittelyyn liittyvän kompleksisuuden. Toisaalta ohjelmisto voi tarjota kokonaisvaltaisen näkymän johonkin pieneen osa alueeseen. Esimerkiksi kuvankäsittely on mahdollista erilaisilla ohjelmistoilla, mutta jokainen ohjelmisto tekee oman rajauksen siihen, mikä on mahdollista. Käyttöjärjestelmän omat ohjelmistot (Microsoft Photos app tai Apple Photos) voivat tuntua aloittelijalle helpolta, mutta edistyneelle käyttäjälle ne tuntuvat rajoittavilta. Ohjelmiston kehittäjät ovat valinneet ohjelmaan toiminnot, jotka ovat nähneet keskeisinä. Usein ohjelmistokehittäjälle käyttäjä on jonkinlainen keskivertokäyttäjä, jolloin ohjelma on aina kompromissi, joka palvelee mahdollisimman monia. Laajempien ohjelmistojen kohdalla tämä tarkoittaa, että eri käyttäjät käyttävät samaa ohjelmaa eri tavoin. Esimerkiksi kuvankäsittelyssä Adobe Photoshop tarjoaa useita erilaisia tapoja toteuttaa sama toiminto. Tällaisten ammattimaiseen työhön tarkoitetut ohjelmistot ovat usein hyvin vakiintuneita ja toimivat vuosikymmeniä hyvin samaan tapaan, jolloin ohjelmiston perusteellinen omaksuminen voi olla hyvä ajallinen sijoitus.
VINKIT:
Digitaalisten aineistojen tallentaminen voi tuntua triviaalilta aiheelta. Tallentamisen haaste ei liity niinkään yksittäisen tiedoston tallentamiseen vaan koko digitaalisen aineiston hallintaan. Siirryttyämme digitaaliseen tiedonvälityksen, julkaisemiseen ja tiedonkäsittelyyn, on materiaalinen muistijälkemme kutistunut ja digitaalinen muistijälkemme paisunut räjähdysmäisesti. Perinteinen kirjeenvaihto, päiväkirjat tai paperinen käsikirjoitus on tänä päivänä harvinaisuus. On mahdotonta ennustaa, millaisena tämä muutos materiaalisista muistijäljistä aineettomiin tallenteisiin näyttäytyy vuosisatojen päästä. Jo nyt on kuitenkin selvää, että digitaaliseen muotoon tallennetun tiedon säilyttämistä koskevat aivan erilaiset haasteet kuin materiaalisessa muodossa oleviin dokumentteihin. Jos joudut huolehtimaan itse tiedostojesi säilytyksestä, kiinnitä siihen erityistä huomiota; oman taiteellisen tuotantosi tulevaisuus voi olla kiinni sen säilyttämisestä ja dokumentoinnista!
Tiedostojen tallentaminen ja järjestely on metatyötä, joka usein kärsii kiireen ja erilaisten katkosten myötä. Tallentamiseen sijoitettu työ maksaa kuitenkin itsensä takaisin usein moninkertaisena. Omien tiedostojen hallinta on keskeinen digitaito, jonka merkitys tulevaisuudessa vain korostuu.
Tiedostojen hallinnan keskeisimmät tavoitteet ovat toisaalta tiedostojen säilymisen varmistaminen ja toisaalta tarvittavien tiedostojen löytyminen niitä etsittäessä. Pitkäaikainen tallentaminen vaatii suunnitelmallisuutta ja vaivannäköä. Hyvä käytäntö on säilyttää omasta aineistosta vähintään yhtä varmuuskopiota. Jos mahdollista varmuuskopioita tulisi olla kaksi, joista toinen tulisi olla käyttäjän saatavilla fyysisenä kovalevynä ja toinen esimerkiksi luotettavan palveluntarjoajan verkkolevyllä ns. pilvipalvelussa. Pilvipalveluun tallentaessa tulee ottaa huomioon tietosuoja ja arkaluontoisen materiaalin säilyttämiseen liittyvät haasteet. Useimpien kaupallisten palveluiden fyysiset kovalevyt sijaitsevat fyysisesti ympäri maailmaa, ja tiedostot saattavat olla kopioituina useampaan sijaintiin. Tiedostojen säilymistä pilvipalvelussa ei kuitenkaan yleensä voida taata 100 % varmuudella, joten erillinen varmuuskopio esimerkiksi fyysisellä ulkoisella kovalevyllä on usein välttämätön lisävarmistus. Fyysiset kovalevyt, sekä pilvipalvelussa että ulkoisissa kovalevyissä, ovat aina alttiita häiriöille ja kulumiselle. Ulkoinen kovalevy vaatii ylläpitoa ja aineistot tulee siirtää säännöllisesti uudelle tallennuslaitteelle. Pilvipalveluissa tämä on automatisoitu, jolloin se sisältyy palvelumaksuun.
Tiedostojen säilyttämisen kääntöpuolena on kysymys siitä, mitä ei kannata tallentaa. Jos tiedät, että materiaalin tallentamisesta huolehtii joku toinen taho, voit keskittyä tallentamaan vain linkin tuohon aineistoon. Omista aineistoista kannattaa säilyttää alkuperäiset tiedostot sekä nk. valmiiksi käsitellyt kopiot. Alkuperäiset on hyvä säilyttää, koska niihin palaamalla voi uudelleen rakentaa muut tulokset. Valmiiksi käsitellyt dokumentit kannattaa aina pyrkiä säilyttämään niihin sisältyvän työn vuoksi. Erilaiset työversiot tai kopiot eivät usein vaadi pitkäaikaistallentamista ja niiden tallentamisessa kannattaa olla maltillinen.
Tässä kohtaa onkin hyvä pysähtyä ja miettiä, millaisen tietomallin on itse omaksunut. Ajatteletko asioita aikajanalla – päivien, viikkojen ja vuosien virtana – vai jäsennätkö tehtävät projektien kautta? Onko opiskeluun, työhön ja vapaa-aikaan liittyvät tehtävät eri kansioissa ja miten erilaisia elämänalueita leikkaavat asiat jäsentyvät? Ohjelmistot tai käyttöjärjestelmät tarjoavat erilaisia työkaluja tiedostojen hallintaan, mutta yhtä selkeää mallia ei ole tarjolla. Jokainen käyttäjä joutuu kehittämään itselleen oman ratkaisun ongelmaan, joka ilmenee yleensä vasta silloin kun kovalevytila loppuu tai etsimäänsä tiedostoa ei löydä.
VINKIT:
Digitaaliset työkalut, tietokoneet ja ohjelmistot, ovat pyrkineet luomaan metaforia, jotka helpottavat navigointia tiedostojen joukossa. On dokumentteja, työpöytiä, postilaatikoita, kansioita ja roskakori. Tietomäärien kasvaessa on tarvittu myös yksittäistä työtilaa laajentavia käsitteitä kuten ”kirjastot”. Metafora voi olla avuksi, jos käyttäjä on omaksunut vastaavan tietomallin omassa arjessaan. Digitalissaation edetessä yhä enemmän työstä on siirtynyt fyysistä tilasta digitaaliseen tilaan ja vähitellen metaforat menettävät alkuperäisen yhteytensä. Uudet teknologiat kaipaavat uusia metaforia, mutta usein käytettävyyden sijaan korostuu palveluiden markkinointipuhe. Yhtenä esimerkkinä vaikeasti avautuvasta metaforasta voi mainita käsitteen ”pilvi”, jolla tarkoitetaan tallennustilaa, joka on fyysisesti muualla kuin käyttäjän laitteessa. Ajatus pilvestä on varmasti aiheuttanut monelle harmaita hiuksia pelkästään vaikeasti hahmotettavan metaforan vuoksi. Vastaavasti pilvipalvelu jatkaa edellistä yhä utuisempaan suuntaan, vaikka kyse on yksinkertaisesti vain toisen tietokoneen tarjoamasta ohjelmasta, jota käytetään internetin välityksellä.
Digitaalisella julkaisulla tarkoitetaan tässä yhteydessä kattavasti kaiken digitaalisen jakamista erilaisiin julkisiin julkaisumuotoihin, oli sitten kyse kissavideosta tai tieteellisestä artikkelista. On tärkeää tunnistaa, missä kohdassa jokin digitaalinen aineisto kopioituu tai kopioidaan yksityisestä hallinnasta, julkiseen tai puolijulkiseen hallintaan. Jos jaat valokuvan puhelimen viestisovelluksessa, et voi enää hallita mahdollisia seuraavia kopioita ja niiden leviämistä. Kun kuva kopioituu käyttäjältä toiselle, se kopioituu myös palveluntarjoalle. Jos vastaavasti jaat sisällön sosiaalisen median alustalla tai viestinä isommalle ryhmälle, menetät mahdollisuuden rajoittaa kuvan edelleen jakamista. Täydellinen ja nopea kopioitavuus on digitaaliteknologia ehdoton valtti, mutta myös vaara.
Digitaalisen aineiston käyttöä rajoittavat tekijänoikeudet. Useassa tapauksessa haasteeksi muodostuu kuitenkin tekijäoikeuksien valvonta ja sen resurssointi. Tehoton valvonta tekee tekijäoikeusrikkomuksista arkipäivää ja verkkoympäristöt ovat muodostaneet harmaita alueita, minkä myötä tekijäoikeuslainsäädäntöä jatkuvasti uudistetaan.
Perinteisen tekijäoikeuden rinnalle onkin kehitetty myös erilaisia digitaalisen aineistojen jakamiseen tarkoitettuja lisensointistandardeja, jotka osaltaan pyrkivät ratkaisemaan tekijäoikeuden rajoittavaan vaikutukseen liittyviä kysymyksiä. Vakiintuneista lisensseistä tunnetuimmat ovat usein tiedostoja koskeva Creative Commons – sekä ohjelmistoja koskevat MIT- ja GNU-lisenssit. Lisenssien avulla aineiston tekijänoikeuksien haltija voi halutessaan luopua osittain tekijäoikeuksista. Tällainen lisensointi on tuonut valtavasti erilaisten arkistojen ja museoiden kulttuuripääomaa vapaasti saataville. Creative Commons on globaali, erilaisiin tekijäoikeuslakeihin sovitettu lisensointijärjestelmä, jonka avulla aineistolle voidaan sallia erilaisia tekijäoikeusvapaita käyttötapoja. Creative Commons on osaltaan pyrkinyt vahvistamaan digitaalisten aineistojen vapaata jakamista ja uudelleenkäyttöä. Lisenssin perustyyppien tuntemisesta on huomattavasti apua sekä digitaalisten aineistojen käytön että julkaisemisen suhteen.
Vastaavasti erityisesti tieteelliseen julkaisemiseen on vakiintunut erilaisia avoimen tiedon käytäntöjä. Eräs näistä on avoin saatavuus (open access), jonka periaatteiden mukaan verkkojulkaisulle pyritään takaamaan mahdollisimman hyvä saatavuus verkossa. Aineistot voidaan myös lisensoida jonkin avoimen lisenssin avulla. Avoin saatavuus voidaan myös toteuttaa nk. rinnakkaistallennuksena, jolloin alkuperäinen julkaisu tallennetaan kopiona toisessa yhteydessä avoimen saatavuuden takaamiseksi.
VINKIT:
Digitaaliteknologia on jatkuvassa muutoksen tilassa. Suuret murrokset kuten Internet (1990-luku), mobiili-internet ja sosiaalinen media (2000-luku), tekoäly ja kielimallit (2015 alkaen) muokkaavat perusteellisesti tapaamme suhtautua teknologiaan. Pienet muutokset, ohjelmistopäivitykset, käyttöliittymät tai tiedostonhallinta ohjaavat päivittäistä työtämme ja sen muutoksia.
Tulevaisuudessa digitaaliteknologian rooli arjessa ja yhteiskunnassa tulee todennäköisesti korostumaan entisestään. Olemme monella tapaa jo nyt tietoisia erilaisista tavoista kerätä käyttäjätietoja, mutta emme voi ennakoida, mitä kaikkea tuosta kerätystä tiedosta voidaan rakentaa. Tämän päivän ja huomisen digitaitoihin kuuluu tunnistaa omien tietojen jakaminen osana globaalia markkinaa. Useiden ”ilmaisten” palveluiden ansaintalogiikka perustuu datan keräämiseen, jolloin kyse on vaihtokaupasta. Erilaiset avoimen lähdekoodin ohjelmistot tarjoavat mahdollisuuden toimintojen kriittiseen tarkasteluun, jolloin käyttäjät voivat varmistua tietojensa jakamisesta ja käsittelystä. Edistyneen käyttäjän kannattaakin aina tutkia, onko käytetylle ohjelmistolle muita vaihtoehtoja saatavilla.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana (2015–2025) tapahtunut tekoälykehitys on yllättänyt myös teknologialan kehittäjät. Erilaisten aineistojen tuottaminen on entistä helpompaa, kun yhä useammat työvaiheet voidaan automatisoida. Suuret kielimallit ovat parantaneet suorituskykyä jatkuvasti ja niiden käyttö on yleistymässä arkikäytössä. Tekoäly tarjoaa automaatiota ratkaisuksi kaikkeen, mutta tarjoukseen on hyvä säilyttää kriittinen suhde. Käyttäjän vastuulle jää ratkaistavaksi, mihin tekoälyä hyödyntää. Tulevaisuuden digitaidot kytkeytyvät monella tavoin tekoälyn ja tekoälyavusteisten sovellusten hyödyntämiseen. Parhaassa tapauksessa ne voivat tukea sitä työtä, jonka koemme tärkeäksi.
VINKIT:
kirjoittanut Mika Autere
Digitaalisen sanaston hallinta on nykypäivänä yhä tärkeämpää, sillä digitaalinen maailma ympäröi meitä kaikkialla. Olipa kyseessä työelämä, opiskelu tai arjen askareet, digitaaliset taidot ja termit ovat usein tärkeässä roolissa. Digisanaston tunteminen helpottaa uusien palveluiden ja toimintatapojen omaksumista. Osaatko esimerkiksi selittää mitä nämä tarkoittavat: pilvipalvelu, kaksivaiheinen tunnistautuminen tai VPN? Kun ymmärrät mitä termit tarkoittavat, voit käyttää sovelluksia ja palveluita varmoin mielin.
Arkisen digisanaston hallinta parantaa viestintää ja yhteistyötä. Työpaikoilla ja oppilaitoksissa käytetään yhä enemmän digitaalisia työkaluja, ja yhteinen kieli auttaa välttämään väärinkäsityksiä.
Termien osaaminen edistää myös tietoturvaa. Kun tiedät, mitä esimerkiksi kalastelu tai haittaohjelma tarkoittavat, osaat suojautua paremmin verkkouhilta ja pitää henkilökohtaiset tietosi turvassa.
Digitermien osaaminen ei ole vain tekninen taito, vaan se on avain sujuvaan ja turvalliseen digitaaliseen arkeen.
Tutustu Ylen Digitreenien sanastoon: https://yle.fi/aihe/a/20-279499
