Sisällys:
- Mikä sopii lähteeksi?
- Milloin tarvitaan lähdeviittauksia?
- Milloin ei tarvita lähdeviitettä?
- Epäsuora viittaaminen – omin sanoin selostaen
- Suorat sitaatit – vain erityistapauksissa
Lähteiden käyttämiseen teksteissä liittyy läheisesti lähteiden lukeminen. Apuja lähteiden lukemiseen löydät artikkelista Akateeminen lukeminen (tulossa). On tärkeää, että lähteitä lukiessasi teet tarkkoja muistiinpanoja, jotta pysyt perillä siitä, mistä mikäkin ajatus on peräisin. Tämän osoitat omassa tekstissäsi lähdeviitteiden avulla.
Lähteiden ajatuksia voit esitellä omin sanoin selostaen tai suoraan siteeraten. Molemmat vaativat lähdeviittausmerkintöjä. Akateemisessa tekstissä ei riitä, että lähteet mainitaan lähdeluettelossa, vaan tekstin sisällä täytyy osoittaa, mitä lähdettä on käytetty missäkin kohdassa.
Mikä sopii lähteeksi?
Lähdetekstit voivat olla monen tyyppisiä: fyysisiä kirjoja, tutkimusartikkeleita tieteellisissä lehdissä, internetjulkaisuja, väitöstutkimuksia ja niin edelleen. Se, kuinka monta lähdettä ja minkä tyyppisiä lähteitä tarvitset ajattelusi tueksi, riippuu tekstin lajista ja tavoitteista. Pohtivassa esseessä saatat viitata vain pariin lähteeseen, kun taas kirjallisuuskatsaus pohjaa lukuisiin tutkimusteksteihin. Nykyisessä informaatioähkyn ja valetiedon todellisuudessa on tärkeää tarkastella kriittisesti lähteiden tiedon uskottavuutta. Lähteiden arviointiin saat apuja esimerkiksi Taideyliopiston kirjaston tiedonhakijan oppaasta: https://libguides.uniarts.fi/tiedonhaku/lahdekritiikki
Milloin tarvitaan lähdeviittauksia?
Lähdeviittaukset ovat tarpeen (suositellun viittaustekniikan mukaan merkittynä) aina, kun teet seuraavaa:
- referoit ja ilmaiset omin sanoin toisten ajatuksia
- lainaat suoraan toisten sanoja
- viittaat tietoihin tai tietokokonaisuuksiin
- käytät uudelleen tai muokkaat taulukkoa tai kuviota, jopa internetistä otettuja kuvia, jotka ovat ilmaisia tai Creative Commons -lisenssillä varustettuja
- käytät uudelleen pitkän tekstikappaleen tai kaupallisesti tekijänoikeudella suojatun testitehtävän.
Viittaa kuitenkin vain niihin teoksiin, jotka olet todella lukenut.
Milloin ei tarvita lähdeviitteitä?
Koska viitteen tarkoitus on tukea omaa argumentointia, yleistietoon ei viitata. Yleistietoa on monenlainen, yleisesti hyväksytty kiistaton tieto, esimerkiksi se, että Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Se, mitä pidetään tällaisina kiistattomina faktoina, vaihtelee kuitenkin, sillä tietokin päivittyy ja muuttuu. Jos et ole varma faktan kiistattomuudesta, on parempi viitata johonkin lähteeseen.
Sanakirjat ja tietosanakirjat voivat kuitenkin olla tutkimuksen lähdeaineistoa ainoastaan, jos tietyn teoksen esittämä tulkinta on tutkimukselle olennainen, sitä siteerataan tai pohditaan leipätekstissä. Esimerkiksi joidenkin käsitteiden määrittelyyn voi tarvita sanakirjojen apua, mutta historiallisen henkilön elämäkertatietoihin ei tarvitse sisällyttää viitettä tietosanakirjaan, ellei leipätekstissä esimerkiksi vertailla eri tietosanakirjojen antamia ristiriitaisia tietoja. Nykyiset tietosanakirjat ovat sähköisessä muodossa ja niitä ovat mm. Oxford Handbooks.
Miten puhut tekstissäsi lähteistä?
Kun käytät tekstissäsi lähteitä, on tärkeää selostaen ja viittausmerkinnöin osoittaa, mikä on omaa ajatteluasi, mikä lähteistä peräisin. Lähteitä voi käyttää eri tarkoituksiin tekstiesi sisällä, ja siten niiden kanssa dialogi voi olla monen tyyppistä. On kuitenkin tärkeää, että liität kirjoittaen kaikki lähdeviittaukset tiiviisti omaan ajatteluusi. Näin lukijalle käy selväksi, miksi olet poiminut lähteen ajatuksia osaksi tekstiäsi.
Alla avataan erilaisia tapoja esitellä lähteen tietoja tai ajatuksia.
Asiakeskeinen viittaustapa:
Lyhytkestoisia muistijärjestelmiä ovat sensorinen muisti ja työmuisti (Baddeley 1997, 9).
Aihetta ovat käsitelleet myös monet muut sivulauseiden tutkijat (Chafe 1984; Ford 1993; Herlin 1998).
Tällainen asiakeskeinen esitystapa on neutraali eikä kyseenalaista tiedon oikeellisuutta. Se sopii tilanteeseen, jossa kirjoittaja esittelee jotakin ilmiötä tai tutkimusalaa. Tämä ei myöskään korosta lähteen kirjoittajan omistajuutta ajatukseen. Tällaisessa tapauksessa lähdettä ei tarvitse erityisemmin esitellä. Tällöin lukija voi olettaa, että lähde täyttää tieteellisen lähteen kriteerit.
Usean tutkimuksen mainitseminen yleisellä tasolla osoittaa, että kirjoittaja on perehtynyt aiheensa tutkimuskenttään, mutta ei viittaa mihinkään erityiseen tietoon tässä kohdassa.
Kirjoittajakeskeinen viittaustapa:
Vaikka Bahtin harvoin puhuu vallasta, hän kirjoittaa, että puhuja tunnistaa
kuuntelijan asenteita suhteessa kuulijaan (Bahtin 1981, 280).
Bahtinin (1981, 280) mukaan puhuja tunnistaa kuuntelijan asenteita suhteessa
kuulijaan, kun taas Hellaksen (2003, 76–78) mukaan kuuntelijan asenteet eivät aina ole puhujan havaittavissa.
Tällaisessa esitystavassa korostuu lähteiden kirjoittajien ajattelu. Tällainen ilmaisutapa on tarpeen silloin, kun kirjoittaja käy lähteen kanssa keskustelua tai vertailee eri lähteiden ajatuksia keskenään tai kun lähteen kirjoittajaa korostetaan auktoriteettina tai ajatusten “omistajana”. Kirjoittajakeskeisessä esitystavassa referointiverbin valinta osoittaa kirjoittajan asenteita lähdettä kohtaan.
Esimerkkejä referointiverbeistä:
ilmaista, todeta, kuvata, uskoa, olettaa, olla, väittää, arvella, arvioida, määritellä, pohtia, epäillä, tulkita
Ja muista referoivista ilmauksista:
Räisäsen mukaan…
Räisänen esittää…
Räisänen väittää…
Räisänen kritisoi näkemystä, jonka mukaan…
Mielestäni Räisänen osoittaa…
Räisänen osoittaa…
Räisäsen tekstistä voi päätellä, että…
Epäsuora viittaaminen – omin sanoin selostaen
Tieteellisessä ja muussa asiantuntijakirjoittamisessa lähteistä luettua tietoa selostetaan useimmiten omin sanoin suoran siteeraamisen sijaan. Tämä epäsuora viittaaminen (paraphrasing) on suositeltavin viittaamisen tapa.
Epäsuorasti viitatessasi toistat siis jonkun muun ajatuksia (tai omaa aiemmin julkaistua ajatteluasi) omin sanoin. Selostaessasi voit tiivistää ja yhdistellä tietoja yhdestä tai useammasta lähteestä, keskittyä vain sinulle olennaisimpiin asioihin sekä asettaa eri lähteitä keskusteluun keskenään. Näin lähdettä käyttäessäsi sinun ei tarvitse noudatella lähteesi ajatusten esitysjärjestystä, kunhan pidät huolta, ettei merkitys muutu olennaisesti viittailuprosessissa.
Esimerkki epäsuorasta lainaamisesta (APA7-tyylillä merkittynä):
Webster-Stratton (2016, s. 152–153) kuvasi tutkimuksessaan tapausesimerkin 4-vuotiaasta tytöstä, joka osoitti epävarmaa kiintymyssuhdetta äitiinsä; työskennellessään perheen kanssa terapeutti keskittyi lisäämään äidin empatiaa lastaan kohtaan.
CMOS Author-Date -tyylillä:
Webster-Stratton (2016, 152–153) kuvasi tutkimuksessaan tapausesimerkin 4-vuotiaasta tytöstä, joka osoitti epävarmaa kiintymyssuhdetta äitiinsä; työskennellessään perheen kanssa terapeutti keskittyi lisäämään äidin empatiaa lastaan kohtaan.
Suorat sitaatit – vain erityistapauksissa
Suorassa lainauksessa kirjoittaja toistaa asian sanatarkasti toisesta teoksesta tai omasta aiemmin julkaistusta teoksestaan. Lähteitä kannattaa suoran siteeraamisen sijaan selostaa epäsuorasti. Siten voit paremmin sovittaa luetun aineiston oman tekstisi asiayhteyteen ja kirjoitustyyliin. Kuitenkin seuraavissa tapauksissa suora sitaatti on perusteltu:
- kun toistat jonkin käsitteen tai ilmiön tarkan määritelmän
- usein lakitekstiin viitatessa
- kun haluat kiinnittää huomiota kirjoittajan ilmaisutapaan
- kun haluat vastata täsmälliseen sanamuotoon.
Esimerkki suorasta sitaatista (merkittynä APA7-systeemillä):
Tehokkaita tiimejä voi olla vaikea kuvata, koska ”korkea suorituskyky yhdellä osa-alueella ei johda korkeaan suorituskykyyn toisella osa-alueella” (Ervin ym., 2018, s. 470).
CMOS Author-Date:
Tehokkaita tiimejä voi olla vaikea kuvata, koska ”korkea suorituskyky yhdellä osa-alueella ei johda korkeaan suorituskykyyn toisella osa-alueella” (Ervin ym. 2018, 470).
